maanantai 30. maaliskuuta 2015

Vähän yli viikko!

Moikka!

Apua, en voi uskoa, että oikeesti ollaan ensi viikolla lähdössä kiertueelle Japaniin! Keskiviikkona 8.4 suuntaa lentokone kohti Osakaa ja kirsikankukkia! Saatetaan pari keikkaakin siinä ihmettelemisen lomassa vetästä, tai no jos tarkkoja ollaan niin 21 keikkaa pitäisi 17 päivän aikana soittaa. Joskus tämä opiskelu käy ihan työstä, aika iso vaiva ollaan nimittäin jo nähty, kun on ohjelmistoa kasattu ja tunti toisensa jälkeen treenattu. Mutta on se sen arvoista, jos kerran Japaniin asti pääsee soittamaan.


Laura ja Marri Japanitunnelmissa

Musiikki on ihmeellinen asia, se jotenkin onnistuu menemään ajattelun tason ohi ja koskettamaan kuulijan sydäntä. Parhaat hetket keikoilla ovat ne, kun kuulijat tulevat antamaan palautetta ja kertomaan, mitä ovat kuunnellessaan kokeneet. Joskus musiikki lohduttaa, joskus tuo toivoa, toisinaan iloa. Musiikin kautta on mahdollista viedä eteenpäin viestiä, mikä puheen tasolla kohtaa seinän. Siksi se on upea keino kertoa evankeliumin sanomaa.

Japanin väestöstä 0.7% on kristittyjä ja perinteisistä šintolaisista ja buddhalaisista uskomuksista ja  rituaaleista pidetään tiukasti kiinni, vaikka usko ei arjen tasolla voimakkaasti ilmenekään. Japania on kutsuttu lähetystyöntekijöiden hautausmaaksi, sillä siellä on valtava ihme, jos joku kääntyy kristityksi. Suuri syy tähän on se, että usein kristityksi käätyminen tarkoittaa perheen hylkäämäksi tulemista, työpaikan menettämistä ja yhteisön ulkopuolelle jäämistä, kristyt nimittäin eivät ota enää osaa rituaaleihin, joiden uskotaan tuovan hyvää onnea, joten heitä ei huonon onnen pelossa uskalleta pitää ympärillä. Sanoma Jeesuksesta saa siis kohteliaan, mutta kieltävän vastaanoton.

Kuitenkin musiikki on väline, joka japanilaisista jotenkin onnistuu poistamaan epäluulon ja varautuneisuuden, ja laulujen kautta Jumala voi muurien läpi puhutella ihmistä suoraan sydämeen. Japanissa on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet eivätkä vastaanottaneet evankeliumia ja meillä on mahdollisuus bändimme kanssa nyt mennä sinne soittamaan ja kertomaan siitä uskosta ja toivosta mikä meillä Jeesuksessa on. Maaperä, johon sanoma laskeutuu, on erittäin kova, joten kaikki rukoustuki on suunnattoman arvokasta! Meitä saa siis muistaa jo nyt ennen matkaa ja Japanin kiertueemme aikana.

Lisäksi tarvitsemme vielä taloudellista tukea matkallemme. Olemme keikkailleet syksyllä ja keväällä paljon ja sitä kautta keränneet rahaa matkoja varten. Mitkä juhlat näistä tuleekaan -musiikkinäytelmää on käyty esittämässä ympäri Suomea ja se on ollut upea kokemus sekä meille, että palautteen perusteella myös katsojille. Keikkapalkkioiden avulla on matkakassaa saatu kartutettua, mutta jos haluat tukea matkaamme ja olla lähettämässä meitä, voi lahjoituksia laittaa tilille

Osuuspankki FI73 5720 2320 1095 43
Danske Bank FI40 8000 1100 0684 11
Nordea FI74 1378 3000 2196 30 

viitenumerolla 130 006 612 511

Linkin takaa löytyy rahankeräyslupa http://sro.fi/lahjoita/rahankerayslupa

Yksi tapa tukea meidän työtämme on myös tilata meidän levyjä! Kesällä ilmestyy Mitkä juhlat -levy (20€) ja kevään aikana vielä bändien yhteinen levy, joka sisältää suomen- japanin- ja turkinkielistä materiaalia (15€). Jos levyjen tilaus kiinnostaa, sähköpostia voi laittaa osoitteeseen nieminen.marri@gmail.com


Missiomusalinja studiolla äänittämässä! 

Kiirettä pitää täällä päässä matkaa valmistellessa ja ennen lähtöä ollaan vielä talo-orkesterinakin soittamassa Ryttylän pääsiäistapahtumassa Quiet Actionissa. Muusikkoelämää, ei sen enempää, mukavaa jos olette rukouksin mukana!

Siunattua kevättä! 

<3 NC 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti